tiistai 11. joulukuuta 2018

Savityö - säilytin

Tehtävä: Suunnittele ja valmista punasavesta säilytin.
Aihe: Juhlapyhät
Työ viimeistellään maitosavustuksella

Vaikka olen joskus vuosia sitten harrastanut savitöitä, halusin muistin virkistykseksi tehdä ensiksi yhden harjoitustyön levytekniikalla. Siitä tuli tällainen kynäkuppi. En muistanut sitä valokuvata sitä ennen kuin valmiina vasta. Tein siis muuten simppelin kipon, mutta painelin reunaan piparkakkureunuksen peukalolla puristamalla.

Työt tehtiin siis punasavesta, ne kuivatettiin, raakapoltettiin ja sen jälkeen siveltiin rasvattomalla maidolla ja savustuspoltettiin ulkona sanomalehtien seassa, jolloin savu aikaansai maidon kanssa mustan kiiltävän pinnan.


Varsinaista työtä miettiessäni minulle tuli heti mieleen soutuvene, tai tarkemmin sanoen ruuhi. Juhlapyhistä se muistuttaa juhannuksesta. Ajattelin että siinä voisi säilyttää joko kirjoituspöydällä kyniä vaakatasossa tai kaikkea epämääräistä sälää mitä pöydällä liikkuu.
Välillä kävi mielessä, että ruuheen voisi tehdä istuinpaikankin, mutta koska se vaikeuttaisi käyttöä säilyttimenä, päädyin jättämään ruuhen ihan vaan avoimeksi.

Suunnittelin ensiksi ruuhen mittoja vähän paperille ja piirsin kaavat sitä varten. Tein työn siis levytekniikalla, ei kaulitsin vaivatun savipalan levyksi ja leikkasin levyistä paperikaavojen mukaiset osat.
Osien kiinnityksessä toisiinsa piti liitoskohdat karhentaa ja kostuttaa savilietteellä. Lisäksi saumojen sisäpuolelle laitoin pienet savipötkylät jotka tasoitettiin saumaan kiinni tukevoittamaan liitoksia.
Valmiin ruuhen ulkopintaan piirsin pari heikkoa vaakalinjaa, että ruuhi näyttäisi laidoista kootulta.
En päässyt itse paikalle savustuspolttoon, mutta toiveeni oli saada molemmista töistä mahdollisimman mustat, ja toive toteutui.


  

Pohjasta näkyy miten maitokäsittely sai aikaan kiiltävän pinnan.

Olen oikein tyytyväinen tähän työhön ja sitä oli mukava tehdä.